Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Antonia in Wonderland

tiistai 31. tammikuuta 2012

Dude!

Moikka,

Selailin tuossa viime kesänä otettuja kuvia ajatuksena saada niistä muutamia vihdoin kehitettyä. Törmäsin näihin kuviin ja meinaan tukehtua nauruun. Kuinka äijä koira voi oikein olla? Sillä on luu ulkona. :D



Tässä vaan vähän kruisaillaan...

Πόσο άντρας μπορεί να είναι ο σκύλος;

sunnuntai 29. tammikuuta 2012

Ei paras mutta ilmainen!

Lama, taantuma, velkakriisi, taloudellinen ahdinko. En tiedä mikä näistä on taloustieteellisesti oikea termi kuvaamaan Kreikan tämänhetkistä tilannetta, mutta yhtä kaikki rahaa ei ole. Olen monta kertaa aikonut kirjoittaa talousahdingosta, mutta en oikein tiedä mistä aloittaisin. Työttömyysluvuista, kodittomien määrän äkillisestä kasvusta, verokorotuksista, palkkojen leikkaamisesta, vanhemmista, jotka joutuvat luopumaan lapsistaan, koska heillä ei ole varaa ruokaan. Ihmisistä, jotka etsivä ruokaa kauppojen roskakoreista. Ystävästäni, joka pyörtyy liian raskaan työrupeaman jälkeen. Ystävästäni, jolla on yliopistokoulutus ja p****duunarin homma. Ystävästäni, jolle ei ole maksettu palkkaa kahteen kuukauteen. 

Talousahdingosta on ehkä hieman vaikea kirjoittaa senkin takia, että se on aika tulenarka aihe. Ulkomaisesta mediasta saa helposti sellaisen kuvan, että kreikkalaiset ovat laakereillaan lepääviä laiskamatoja ja veroja kiertäviä lieroja. Ei se aivan niinkään ole. On totta, että useissa valtion viroissa työntekijä nostaa huimaa palkkaa ilmaantumatta aina edes työpaikalleen. Kreikkalaiset ovat tästä aivan yhtä raivoissaan kuin Kreikalle rahaa lainanneet valtiotkin. Todellisuudessa usein valtion eliitti kahmii seteleitä taskuunsa ja tavallinen kansa kiristää vyötä. Miksi eräs JP:n koulun määräaikaisista tuntiopettajista ei ole saanut viime vuoden aikana lainkaan palkkaa (!!!), mutta kreikan presidentti saa enemmän palkka kuin Obama?

Suomen mittakaavassa myös me olemme köyhiä. Emme pienituloisia, vaan oikeasti köyhiä. En kuitenkaan puhuisi aivan köyhyydestä niin kauan kun on ruokaa lautasella ja katto pään päällä. Kreikan mittapuulla emme ole yhtään sen rikkaampia, mutta ainakin onnekkaampia. Meillä on asiat hyvin. Vielä köyhyyttä pahempaa on ehkäpä Kreikan ja kreikkalaisten tulevaisuus. Koko maa on jotenkin "jämähtänyt". Aivan perusasioiden eteen joutuu käymään valtavan taistelun.

Miten taloustilanne on sitten vaikuttanut meidän elämään. Toisaalta ei juuri mitenkään, toisaalta hyvinkin paljon. Eniten kriisi on vaikuttanut tulevaisuuden suunnitelmiin sekä kulutustottumuksiin. Olen ymmärtänyt todella mitä sanonta "köyhällä ei ole varaa halpaan" tarkoittaa. Tuntuu että vitosia ja kymppejä menisi jatkuvasti milloin mihinkin, ellei vähän kiristä kukkaron nyörejä. Yritämme karsia kaikesta turhasta, mutta toisaalta koiramme syövät laadukasta ja siten kalliimpaa koiranruokaa.

Tämän prologin tarkoitus oli päästä itse aiheeseen eli uuteen kampaukseeni. :D Olin käynyt viimeksi kampaajalla joskus syksyllä, ja hiukset olivat kipeästi leikkaamisen tarpeessa. Erityisesti ylikasvaneessa lookissa ärsytti ylikasvanut otsis, joka oli pakko vetää pinneillä pois kasvoilta. Olen ehdottomasti otsatukkatyyppi, sellainen on jossakin muodossa ollut minulla käytännössä aina. Olen kuitenkin sinnitellyt pitkään lamatukan kanssa, koska olen halunnut käyttää parturiin kuluvan rahasumman johonkin muuhun. Niinpä sain eilen loistoidean. 

Miten vaikeaa omien hiusten leikkaaminen voi olla?  Jos vaan tosta napsaisi otsiksen ja vähän siistisi latvoja. Omiin kampaajataitoihini ei taida olla luottamista, joten pistetäänpä JP asialle. (Mainittakoon, että JP ei opiskele kampaajaksi vaan sähköinsinööriksi.) Fiskarsit mukaan ja kylppäriin mars!


Tässä lamatukkani, joka jokunen hetki sitten esiintyi täällä blogissakin. 


Ta-daa! Tässä lopputulos! Yllättävän hyvä olosuhteet huomioon ottaen vai mitäs sanotte? :D


Kreika tilasta kiinnostuneet, kurkatkaa tämä Aleksandra Paschalidoun dokumentti. (Kreikankieliset osuudet on käännetty ruotsiksi ja ruotsinkieliset englanniksi.)

Paschalidou kuvaa maan nykytilaa aika osuvasti: "This is a completely different country. I'm coming to a country that is suffering from collective national depression. I'm coming to country where everyone I meet wants to leave. I'm coming to a country that has nothing to offer people in productive age. I'm coming to a country where nothing is produced anymore, where nothing can grow because the system is completely rotten."

perjantai 27. tammikuuta 2012

Liikenne

Jos liikennettä Ateenassa pitäisi kuvailla yhdellä sanalla, se olisi ehdottomasti kaaos. Ateena on tiuhaan rakennettu kaupunki, jossa on 5 miljoonaa asukasta ja varmaankin tuplasti autoja. 

Kun saavuin ensimmäisen kerran Ateenaan, jopa jalankulkijan rooli tässä sopassa tunti äärimmäisen haastavalta. Suomessa tutuksi tulleesta kaavasta suojatie, liikennevalot, jalkakäytävä ei täällä ollut tietoakaan. Tien yli voidaan mennä mistä vain milloin vain, mieluiten kuitenkin niin, ettei jää auton alle. Aluksi en uskaltanut ylittää tietä, mutta sitten keksin loistavan avun: paikalliskilven. Bongasin tien ylitystä suunnittelevan kreikkalaisen ja kipitin tämän kintereillä toiselle puolelle tietä. Sittemmin olen harjaannuttanut taitojani tien ylityksessä ja nykyään se onnistuu loistavasti. Viime Suomen reissulla olinkin shokissa, kun odotin valoissa ylittääkseni tien suojatien kohdalta, vaikka autoja ei ollut mailla halmeilla. :D


Koska tämän kokoisessa kaupungissa ei pääse jalan kuin lähikauppaan, täytyy turvautua joko julkiseen liikenteeseen, takseihin tai omaan autoon. Laman myötä taksien käyttö on vähentynyt huomattavasti, itse en edes muista koska viimeksi olisin ajanut taksilla. Taksithan ovat täällä paljon halvempia kuin Suomessa, vitosen taksalla pääsee liikkumaan aika hyvin keskustan alueella. Metro on Ateenassa puhdas, kaunis ja toimiva - sen avulla pääsee liikkumaan nopeasti ja vaivatta. Myös bussit kulkevat kohtalaisen mukavasti. Bussien kohdalla on kuitenkin ihan selvästi vähennetty vuoroja tänä vuonna, en ole sitä mistään virallisesti kuullut, mutta aamulla bussipysäkillä odotellessa sen huomaa. 

Julkinen liikenne on siis ihannetapaukissa halpaa ja kätevää. Käytäntö saattaa kuitenkin usein olla aivan toinen. Tietyt välimatkat kannattaa ehdottomasti kulkea metrolla, toisinaan taas julkisilla matka kestää 1,5 tuntia kun omalla autolla perille pääsee 20 minuutissa! Julkinen liikenne on hyvin usein lakossa, viime talvena lakkoviikkoja taisi olla putkeen 10. Lakot vaihtelevat koko päivän kestävistä täyslakoista, jolloin mikään julkinen ei liiku, muutaman tunnin työnseisauksiin, jotka sekoittavat mukavasti koko päiväohjelman.


Kun ensimmäisen kerran olin auton kyydissä Ateenassa minun teki mieli huutaa kauhusta! Meno tuntui täysin päättömältä, olin aivan varma, että kohta kolaroidaan. Hyvin pitkään jouduin istumaan moottoritiellä ajettaessa pelkääjän paikalla silmät kiinni, etten olisi koko ajan kiljunut kuskin korvaan APUA-VARO-REKKA-AJAA-MEIDÄN-PÄÄLLE! 

Moottoritiellä ajo sujuu kreikkalaisella mentaliteetilla kutakuinkin näin: 

Autoilija: Aja mahdollisimman lujaa, vaihda kaistaa usein ja vaarallisesti. Älä koskaan tarkista kuollutta kulmaa. Ruuvaa auton sivupeilit ja peruutuspeili irti. Unohda turvaväli. Älä ikinä mistään syystä käytä vilkkua. Jarruta aina viime tipassa. Oikealta todellakin saa ohittaa. Pientare on aivan loistava ajokaista. Heristä nyrkkiä, kiroile ja tööttää aina tilaisuuden tulleen. Älä missään nimessä käytä turvavyötä, etenkään takapenkillä. Pienten lasten on parasta antaa liikkua autossa vapaasti. Vauvat voidaan tarpeen tullen kuljettaa sylissä. Muista, että olet teiden yksinvaltias. Älä tee tilaa edes ambulanssille. 

Moottoripyöräilijä: Älä koskaan laita kypärää päähän. Ripusta se sen sijaan käteesi roikkumaan, ethän halua kyynärpääsi vahingoittuvan. Älä käytä ajovarusteita, rantasandaalit ovat loistava valinta. Aja aina kahden ajokaistan välissä, älä koskaan keskellä kaistaa. Muista keulia rankkasateessa, mutta vain silloin kun kypärätön tyttöystäväsi istuu kyydissä. Hanki aina itsellesi liian iso ja tehokas moottoripyörä.

Kaupungissa pätevät puolestaan seuraavat säännöt: 

Autoilija: Älä välitä nopeusrajoituksista. Liikennemerkkien tehtävä on piristää muutoin harmaata kaupunkiamme. Muista ylittää tie vanhoilla vihreillä aina kun mahdollista. Tööttää kaikille, jotka pysähtyvät ennen Stop-merkkiä. Puhu puhelimeen, juo kahvia ja kääri sätkää ajon aikana. Tee kaikki tämä mielellään samanaikaisesti. Muista kanssa-autoilijoita moutzalla tai aina parempi, tupla-moutzalla. Kolhi muita autoja mahdollisimman usein, etenkin jos he sattuvat olemaan tielläsi. Kun haluat pysähtyä, älä etsi parkkipaikkaa vaan jätä auto jalkakäytävälle tai keskelle tietä.

Moottoripyöräilijä: Puikkelehdi aina liikenteen seassa. Aja liian kovaa. Liikennevalot ovat vain koriste; aja minne haluat, milloin haluat.  Ota vaimosi ja kaksi lastasi aina kyytiin. Lemmikit ja vaikkapa joulukuusi kulkevat kätevästi moottoripyörän selässä. Muista puhua puhelimeen, juoda kahvia ja kääriä sätkää ajon aikana. Kiroile ja muista kaikkia autoilijoita moutzalla.


Viime syksynä  jouduin pakon edessä osallistumaan tähän sirkukseen kusikin ominaisuudessa. Ainaiset julkisen liikenteen lakot olivat tulleet siihen pisteeseen, etten enää päässyt liikkumaan minnekään sovittuun aikaan. Mittani oli kauniisti ilmaistuna täysi. Päätin opetella ajamaan autoa Ateenassa. Suomessa autolla ajo onnistuu kyllä, mutta koska  asumme täällä nyt viidettä vuotta (omg miten aika menee näin nopeasti!) en ollut tuona aikana ajanut autolla käytännössä lainkaan.

Aivan aluksi ajelin kotikortteleita ympäri ja keskityin kaikin voimin arvioimaan mahtuuko autoni kääntymään tai ajamaan kapeaakin kapeammalla tiellä, jonka vierus on täynnä parkkeerattuja autoja. Avaruudellinen hahmotuskykyni on aivan surkea, olen todella malliesimerkki blondista autonratissa. :D Muutaman kerran ajoimme JP:n kanssa rundia, jotta saisin vähän varmuutta ajoon, mutta pian tuli se hetki, kun rattiin piti uskaltautua yksin. Ensimmäisellä ajokeikalla pulssini oli varmaan parin sadan luokkaa, mutta arvatkaa miten hieno tunne oli, kun vihdoin uskalsin! Nyt ajelen menoihini muutaman kerran viikossa. Olen pakon edessä joutunut omaksumaan muutamia yllä mainittuja kuljettajaominaisuuksia, ajo ei yksinkertaisesti onnistu, jos liikenteeseen lähtee samalla tyylillä kuin Suomessa. 

Edelleenkään en voi sanoa pitäväni ajamisesta mitenkään erityisesti, liian usein näen pientareelta keräiltäviä autonjämiä ja vähintään muutama läheltäpiti-tilanne sattuu näköpiiriin per ajokerta. Tilastojen mukaan vuonna 2010 Kreikassa liikenne vaati 1280 kuolonuhria. Loukkaantuneita oli 18 779, joista vakavasti loukkaantuneita 1755. Suomessa vastaavasti kuolonuhreja oli 248 ja loukkaantuneita 7072. Vaikka luvut kertovat omaa karmivaa tarinaansa, onneksi omalla käyttäytymisellä voi toisinaan vaikuttaa liikenneturvallisuuteen. Laita turvavyö kiinni. Pistä kypärä päähän. Älä mene humalaisen kyytiin. Aja rajoitusten mukaan. 


Huh, tulipa pitkä juttu! Pitäisikön lopettaa tämä sijaistoiminta ja mennä tekemään sitä, mitä olen yrittänyt parhaani mukaan vältellä. Aika kaivaa koirien lempiystävä, imuri, esiin!

kuvat: weheartit.com

tiistai 24. tammikuuta 2012

Miten täällä on näin sairaan kylmä?

Hrrrr! Tämä talvi tuntuu olleen kylmin kaikista elämäni talvista. Joensuussa aamukahdeksalta -30 'C pakkasessa Siperiasta puhaltavaan vastatuuleen tarpoessani oli lämpimämpi kuin nyt. En tiedä onko tänä talvena ollut oikeasti yhtään sen kylmempi kuin muinakaan talvina, jotenkin vain olen aivan ikijäässä. Tämä voi tietysti johtua siitä, että aika monessa paikassa säästetään lämmityskuluissa, myös meillä kotona.

Vaikka meillä kotona on minun vaatimuksestani kohtalaisen lämmin, esim. yliopistolla on aivan jäätävän kylmä. Yliopisto on neliön muotoinen betonibunkkeri ja luokassamme on epäkunnossa oleva pieni patteri joka puhaltaa lämmintä ilmaa. Patteri on aivan minun istumapaikkani takana, eikä siltikään lämmitä yhtään. Lämpöeristykseltään (ja kaikin puolin muutenkin) yliopisto muistuttaa pitkälti parkkihallia. Taivuta siinä sitten verbejä aamutuimaan kun aivot ovat aivan jäässä! :D

Kreikassahan ei tosiaan ole talvisin ollenkaan niin kylmä kuin Suomessa, mutta juurikin talojen kylmyys ja vetoisuus, kosteus ja tuuli tekevät kylmyyden välillä oikeasti purevaksi. Asiaa ei ainakaan auta se, ettei minulla ole kunnollisia talvivaatteita. Kesämekkoja, shortseja ja sandaaleja kyllä löytyy, mutta talvella sinnittelen suunnilleen kahden omistamani villatakin kanssa. Toppatakkinikin on aivan liian köykäinen ja lisäksi valkoisen värinsä takia miljoonaan kertaan pesty. Haaveilenkin ihanasta lämpimästä kunnollisesta toppatakista, joka on helmasta tarpeeksi pitkä ja jossa on suuri karvareunainen huppu. Ensi talveksi meinaan sellaisen hankkia, kirjaimellisesti maksoi mitä maksoi. Rakkaan asuinmaani taloustilanteen vuoksi sinnitellään nyt kuitenkin toistaiseksi tuolla vanhalla. :D

Kaikilla on muuten jostain kumman syystä sellainen käsitys, että minun ei pitäisi ikinä palella. Olenhan kotoisin Suomesta, tuolta napapiirillä sijaitsevalta arktiselta saarelta jossa pingviinit ja jääkarhut kirmaavat läpi kimaltelevan jään ja sankan lumituiskun. Ihan aina kun totean kuinka kylmä jossain on (usein! :D) aina joku muistuttaa, että minun pitää olla tottunut kylmään, ei minua voi palella. Olen kuitenkin varsinainen vilukissa. Kesä tule jo, en jaksa enää palella!


Αχ, να έρθει το καλοκαίρι! Έχω βαρεθεί να παραπονιέμαι συνέχια πόσο κρυώνω.

maanantai 23. tammikuuta 2012

Majakka ja perävaunu

Heippa,

Yllätys yllätys, jälleen koira-aiheista pulinaa tiedossa, meillä kun ei tosiaan tällä hetkellä elämässä ole muuta sisältöä. :D En yhtään ihmettele, että pienten lasten äidit ei puhu muusta kuin vauvan vatsan toiminnasta! 

Miten on muuten mahdollista, että olemme kouluttaneet yhden kohtalaisen täyspäisen koiran, mutta tuntuu etten muista pennun kanssa olemisesta yhtään mitään? Toisaalta osaan ottaa vähän rennommin, enää en ole vahtimassa pentua haukan lailla 24/7 peläten, että juuri sillä hetkellä, kun käännän selkäni pentu jää maanjäristyksen vuoksi kaatuvan kirjahyllyn alle tai muuta yhtä todennäköistä. Silti olen jatkuvasti aivan varma että onnistun tekemään jotain väärin ja aiheuttamaan pennulle vähintään elinikäisen trauman. :D Te, joilla on ihan oikeita ihmislapsia, miten herranjumala te olette saaneet kasvatettua niistä täysijärkisiä? Ja säilyneet vielä itse järjissänne? Koira kun on kuitenkin "vain" koira.

Frankie ja Valtsu ovat todellinen majakka ja perävaunu. Valtsu menee edellä ja Frankie pomppii perässä. Frankie yrittää muuten aina tilaisuuden tullen haukata Valtsua hännästä. :D Olin etukäteen odottanut, että Valtsu olisi protestoinut enemmänkin, kun kotiin tulee pentu. Ensimmäisen päivän se tosiaan kyräili vuoroin meitä ja vuoroin pentua siihen malliin, että "ette voi olla tosissanne!" Valtsu ignoorasi sekä meidät että pennun aivan täysin ja kaivautui makkariin mököttämään. Pikkuhiljaa Valtsu on kuitenkin tottunut ajatukseen ja eilen Valtsu innostui pennun kutsusta vähän leikkimäänkin. Aika hyvin Valtsu taitaa tajuta, että kyseessä on vielä ihan vauva. Valtsu antaa Frankien esim. leikkiä leluillaan ilman mitään protestia. 

Miten on muuten mahdollista että noin pieni tirriäinen herää unesta ja tepastelee keittiöön välittömästi, kun kuulee nappulakupin kilisevän? :D



Mie kans!!




Όπου πάει ο μεγάλος, από πίσω έρχεται σίγουρα και ο μικρός.

sunnuntai 22. tammikuuta 2012

Kuka hullu ajaa koiran takia yli 1000 kilometriä?

Koiran hankinta Kreikassa sujuu usein hieman toisenlaisella kaavalla kuin Suomessa. Suomessa pentujen kasvatus on pääasiassa valvottua puuhaa ja kasvattajaan voi yleensä luottaa. Koiranpentuja joutuu odottamaan usein pitkäänkin ja koirat maksavat maltaita. Tämä on omasta mielestäni erittäin positiivista, sillä näin harvempi hankkii koiraa heräteostoksena tai lahjaksi.


Kreikassa koiran voi hankkia muutamallakin eri tavalla. Suurin osa ihmisistä taitaa ostaa koiran eläinkaupasta tai tuontipennun ulkomailta. Itse olen ollut alusta asti koirien eläinkaupassa myyntiä vastaan, pentu lasikopissa on surkea näky. Iso osa kreikkalaisista rotukoirista on ulkomailta tuotuja, sillä Kreikassa ei ole kasvattajatoimintaa samassa mielessä kuin Suomessa. Näin ollen myös Waltsu tuli meille tuontikoirana ulkomailta. Vaikka Waltsu on ollut täysin terve ja on kaikin puolin aivan ihana koira ja vaikka papereissa on allekirjoitukset ja leimat oikeissa paikoissa, päätin, että seuraavaa koiraa en ulkomailta halua. Halusin olla paremmin perillä koiran vanhemmista ja kasvuoloista. 


Mikäli ei halua hankkia tuontikoiraa tai ostaa koiraa eläinkaupasta, täytyy pohtia muita vaihtoehtoja. Kodittomia sekarotuisia koiria on tarjolla määrättömästi. Vanhan blogin lukijat ehkä muistavatkin ne roskiksesta löytyneet kaksi pentua, joille viime jouluna etsin kotia. (Molemmilla roskisprinsessoille pyyhkii muuten oikein hyvin.) Koiran sekarotuisuus ei olisi este, mutta sekarotuisten koirien koko usein on. Useimmat sekarotuiset koirat ovat meille kooltaan liian suuria tai sitten pennun aikuispainoa ei voida arvioida tarpeeksi tarkasti. Meille kun on tärkeää juurikin se, että koira sopii matkustamaan kanssamme lentokoneen matkustamossa.


Waltsu on meidän molempien ensimmäinen koira, joten teimme pitkään ja hartaasti tutkimustyötä löytääksemme meille sopivan rodun. Waltsu on siis maltankoira ja meille kaikin puolin hyvin sopiva veikko, joten päätimme, että seuraava koira tulee olemaan samaa rotua.  

Koira nro. 2:sta etsiessä tutustuin niiden muutaman olemassa olevan kreikkalaisen kasvattajan toimintaan, mutta ikäväkseni täytyy sanoa, että toiminta vaikuttaa usein pentutehtailulta hieman nätimmässä paketissa. Jos kasvattaja kasvattaa kuutta, vieläpä hyvin erilaista, rotua ja itse tiedän maltankoirista enemmän kuin kasvattaja, jotain on varmasti pielessä. Jokin kaikkien hommassa haiskahti, joten päätin, että en koiraa myöskään tällä keinolla hanki. Tarkoitukseni ei  missään nimessä ole mustamaalata kaikkia kreikassa toimivia kasvattajia, hyviä mahtuu joukkoon aivan varmasti, omat kokemukseni vain ovat negatiivisia.


Näin koin, että paras vaihtoehto oli ns. kotipennun hankkiminen. Kreikassa on usein tapana, että tyttökoiralla teetetään yhdet pennut ennen koiran leikkaamista. Näin saattaa silloin tällöin löytää kotipentuja, mutta aina näidenkään pentujen kanssa kaikki ei ole kohdallaan. Suinkaan kaikki kotipennut eivät ole ennen koiran leikkaamista teetettyjä pentuja vaan koiralla tehdään pentuja aina kun mahdollista. Tämä näkyy kaikkein selvemmin pentujen hinnassa. Ensimmäinen tapaus myy koirat hyvinkin edullisesti, koska tarkoituksena on oman tyttökoiran hyvinvoinnin takaaminen ei pennuista rahallinen hyötyminen. Jälkimmäisellä tämä on päinvastoin. Tällaisia kotipentuja tuli ennen Frankieta vastaan muutama ja jokaisessa jutussa jokin haiskahti.

Sitten joulun tienoilla löysin ilmoituksen Frankien pentueesta. Yksi pentueen koirista jäi emon perheelle, toinen meni hänen serkulleen ja kolmas ystävälle. Näin ollen kaksi poikakoiraa päätyi myyntiin asti. Olin puhelimitse yhteydessä ihanaan ikäiseeni naiseen Kikiin, joka parka joutui kuuntelemaan ristikuulusteluani koirista. :D Koska pennut tosiaan olivat Thessalonikissa emme päässeet katsomaan niitä etukäteen, joten täytyy myöntää, että viimeiseen asti pidin mielessäni myös sen vaihtoehdon, että jokin koiran oloissa tai koirassa ei olekaan kunnossa ja palaamme kotiin ilman pentua. Kaikki oli kuitenkin niin kuin pitikin ja paluumatkalla mukanamme oli ihana tuhiseva käärö. :)


Kukaan kreikkalaisista ystävistäni ei ole ymmärtänyt ratkaisuani hakea koira hyvästä perheestä ja hyvistä oloista, jos sen hintana on matka Thessalonikiin ja parisen sataa tietulleihin ja bensaan. Kaikki ihmettelevät ääneen miksen vain hae koiraa eläinkaupasta. He pistävät tämän "hullu suomalainen" kategoriaan, jonka mukaan myös kengät pitää jättää eteiseen ja sisällä ei saa tupakoida. Hulluutta tai ei, reissu oli joka kilometrin arvoinen. :)

lauantai 21. tammikuuta 2012

Kuin kaksi marjaa

Meidän koirapojat ovat mitä ilmeisimmin innokkaita pyykkimiehiä.

Waltsu rakasti pentuna pyykkikoppana toimivan ikean kassin retuuttamista. Eihän pieni koira kassia liikkeelle saanut, mutta yritys oli kuitenkin kova. :)
 

Waltsu taitaa olla näissä kuvissa reilua kuukautta vanhempi kuin Frankie nyt.  Waltsun pentuajalta on loppujen lopuksi muuten hirveän vähän kuvia, sitä ei jotenkin tajunnut miten järkyn nopeasti pentu kasvaa.
 
 
Nykyään Waltsua ei enää pyykkihommat kiinnosta, tällä kertaa kuitenkin kassissa tutkaileva Frankie on nuuhkaisun arvoinen.



Hirmu sumuisia tulee ilman salamaa sisällä liikkuvista koirista otetuista kuvista. :/
 

Olen tullut siihen tulokseen, että pyykkikassi kiinnostaa koiria, koska siinä on paljon kivaa kiskottavaa ja materiaali on tuollaista rapisevaa.  Pyykkihommien lisäksi Waltsusta lakanoiden vaihto on mahtavaa puuhaa. Onko mitään kivempaa kuin hypätä ilmaan ja yrittää saada kiinni aluslakana, jota yritetään laittaa paikalleen? :D




Και στους δυο αρέσει πολύ το πλύσημο των ρούχων. :D

perjantai 20. tammikuuta 2012

Flunssa-aalto

Pikatervehdys,

Täällä on koko porukka JP:tä lukuun ottamatta sairastanut karseaa vatsaflunssaa. :/ Nyt alkaa jo elämä voittaa, huh huh, enpä ole aikoihin ollut näin karseassa vatsataudissa. Nyt täytyy vielä kerätä vähän voimia, jotta jaksaa istua koneella kahta minuuttia kauempaa.

maanantai 16. tammikuuta 2012

Wuf wuf!

Kiirettä pitää, mutta on aivan pakko jakaa teidän kanssanne tämä. 

Tässä syy Thessalonikin reissuumme:
Να ο λόγος για τον οποίο πήγαμε στην Θεσσαλονίκη:
 

Haimme sieltä tämän pikkuisen palleron. :)


Kurt Wallander aka. Valtsu ja pienen pieni Frank Columbo aka. Frankie.


Rikoskomisarioparivaljakko Wallander & Columbo. 



Pentu on valtavan leikkisä, innokas ja hyväntuulinen kaveri.


Tekisi mieli laittaa tähän sata sydäntä ja ihq-kirjoitusta, mutta se ei ole ikääni nähden sopivaa, joten hillitsen itseni. :D 

Nyt täytyy rientää, adio!

lauantai 14. tammikuuta 2012

Road trip

Pahoitteluni radiohiljaisuudesta! Käytiin heittämässä pieni road trip, ajettiin päiväseltään Thessalonikiin ja takaisin. Kello viideltä herättämään, termari täyteen kahvia, eväsleivät mukaan ja eikun menoksi!



Matkaa Ateenasta Thessalonikiin kertyy reilut 500 km suuntaansa. JP ajoi suurimman osan matkasta, mutta välillä päästettiin kuski pelkääjän paikalle (kirjaimellisesti! :D) lepäämään.


Olen käynyt vain kerran aikaisemmin Pohjois-Kreikassa, pari vuotta sitten eräässä työseminaarissa. Luonto on matkan varrella upeaa! Itse Thessalonikia ei juuri ehditty tutkimaan, mutta pikaisen silmäyksen perusteella kaupunki vaikutti väljemmin rakennetulta Ateenalta meren rannalla. Ai niin ja ihmiset puhuu "hassusti", Ateenassa kun ei murteita juuri kuule, mutta pohjoisemmassa puheessa on oma nuottinsa. :)




Ajettiin koko matka kirjaimellisesti yhtä tietä. Suuremmat tiet on Kreikassa hyvässä kunnossa, mutta niistä maksetaankin tietulleja suhteellisen tiuhaan. Koko matkalla taidettiin ajaa 18 tietullin läpi. Kriisin myötä ihmiset ovat alkaneet boikotoida tietulleja ja jokaisella tulliasemalla joku kieltäytyi maksamasta ja nousi autosta nostamaan puomin ylös. Me rehelliset yhteiskunnan hyvää ajattelevat kansalaiset maksoimme kuuliaisesti. :P


Matkan varrella on myös yksi Kreikan upeimmista nähtävyyksistä, Olympos vuori. Siellä ne mytologian jumalat asustelivat.




Joskus haluan ehdottomasti tehdä kunnollisen road tripin Manner-Kreikassa, täällä on niin paljon nähtävää!

Κάναμε ένα road trip στην Θεσσαλονίκη και πίσω τις προάλλες.  :)

maanantai 9. tammikuuta 2012

Ma

Mukavaa maanantaita fellows!  

Kuka muu tunnustautuu arki-ihmiseksi? Lomailu ja juhliminen on mitä hauskinta puuhaa, mutta minun täytyy myöntää, että tykkään kaikista eniten ihan tavallisesta arjesta. 

Aamukahvista ja -uutisista. 

Mummin kutomista villasukista.


Opiskelusta.

Töistä.


Koiran ulkoiluttamisesta.


Pyykin pesemisestä ja silittämisestä. 


Vastasiivotusta, hyväntuoksuisesta ja lämpimästä kodista.


JP:n nimppareiden kunniaksi saaduista kukista.


Kaverin kyläilystä ilman ajanvarauksia ja sen kummempia suunnitelmia.



Mukavaa alkanutta viikkoa!

Ένα από τα καλύτερα πράγματα στον κόσμο είναι η απλή καθημερινότητα. Πρωινός καφές με την εφημερίδα. Βόλτες με τον σκύλο. Σπουδές και δουλειά. Ζεστό και καθαρό σπίτι. Καμιά φορά στην ζωή μας τα πιο απλά πράγματα είναι τα ωραιότερα.

Καλή εβδομάδα!

lauantai 7. tammikuuta 2012

Herätyyyyys!

Yksi maailman ärsyttävimmistä äänistä on herätyskellon pirinä.  Miksi aamuseitsemältä pitää herätä kaameaan pärinään tai kilkatukseen? Eräässä asunnossani heräsin aina naapurin herätyskellon soittoon. Ehkä vähempikin riittäisi tai sitten kyseessä oli todella sikeäuninen kaveri. :D Kännykästä vakiona löytyvät herätysäänet ovat poikkeuksetta sitä luokkaa, että aamulla säikähdyksestä lähes sydänkohtauksen saneena tekee mieli karjua kännykälle "HILJAA!" ja heittää se betoniseinään. 

Muutama päivä sitten youtubessa surffaillessani törmäsin kuitenkin tähän Demis Roussoksen klassikkoon. Voiko parempaa herätysääntä olla! :D Kappale on juuri sopivan rauhallinen ja jostain syystä biisi saa minut loistavalle tuulelle! (Kummelin Demis-sketsillä saattaa olla asiaan osuutensa.) Nyt kelpaa maanantaina palata päiväjärjestykseen!





Υπάρχει τίποτα πιο εκνευριστικό από τον ήχο του ξυπνητηριού; Όχι πια, πλέον ξυπνάω παρέα με τον Nτέμη. :)

perjantai 6. tammikuuta 2012

Sano se ääneen -viikko

Jokin aika sitten Anu Pauliina haastoi loistavassa blogissaan  lukijat pitämään Vailla Valituksia -viikon eli viikon, jonka aikana ei saa kertaakaan valittaa. Loistava idea! Kun yrittää tietoisesti olla valittamatta, huomaa kuinka paljon todellisuudessa sitä tuleekin nuristua ihan turhanpäiväisistä asioista. 

Anu Pauliina kehotti valittamatta jättämisen lisäksi sanomaan jollekin jotain positiivista joka päivä. Tästä inspiroituneena haluaisinkin haastaa myös oman blogini lukijat viettämään Sano Se Ääneen -viikkoa.

Opiskeluaikana luin oppikirjaa, jossa käsiteltiin lahjakkaiden lasten opetusta. Kirjassa mainittiin, että lahjakkaan lapsen saamasta palautteesta 70% on negatiivista. Aika kurjaa sanoisin. Negatiivisen palautteen antaminen on jostain syystä hirveän paljon helpompaa kuin positiivisen.  Tuntuu jopa, että negatiivisten kommenttien (nyt en siis tarkoita blogikommentteja vaan ihan oikeassa elämässä toiselle kasvotusten sanottavia asioita) jakelu on hyväksyttävämpää kuin mukavien. Miksiköhän? 

Nyt käsi sydämelle. Kuinka monesti huomaat ajattelevasti toisesta ihmisestä jotakin mukavaa, muttet sano sitä koskaan ääneen? Kuinka usein olet kehunut ventovieraan kampausta? Entä kiittänyt toista, kun hän on valmistanut tuhannetta kertaa lempiruokaasi? Kiittänyt kaupassa hyvästä palvelusta? Kehunut ihanaksi henkilöä, jonka oletat tietävän sen jo muutenkin?

Täten haastan lukijakuntani viettämään Sano se ääneen -viikkoa. Niele turhanpäiväiset mäkätykset. Joka kerta, kun ajattelet jostakusta jotakin mukavaa, sano se ääneen.

photo: wehaertit.com

Βαριέμαι την γκρίνια των ανθρώπων. Καμία φορά όντως κάτι δεν πάει καλά και τότε πρέπει να το δηλώνουμε. Τις περισσότερες φορές,  όμως, γκρινιάζουμε εντελώς  μάταια. Για να αλλάξει η κατάσταση, σας προκαλώ να κάνετε το εξής: Καταπίνετε τα αρνητικά σχόλια. Κάθε φορά που σκέφτεστε κάτι θετικό για κάποιον, πείτε το. Τόσο απλά.

keskiviikko 4. tammikuuta 2012

Volta

Heips!

Ateenassa on koiranomistajan kannalta yksi tosi huono puoli: ulkoilumahdollisuudet. Minä, epäerähenkinen citypuudeli, raikasta pakkasilmaa viimeiseen asti välttelevä "täällä on kylmä/kuuma mennään sisälle, en jaksa kävellä enää metriäkään" henkilö olen alkanut kaivata kunnollisia ulkoilumaastoja! Me asumme Ateenan keskustassa, joten päivittäin lenkkeily koiran kanssa tapahtuu kaupunkimaisemissa kerrostalojen välissä puikkelehtien. Onnekkaammat Ateenalaiset, jotka asuvat vuorten tai meren lähellä pääsevät  nauttimaan ihanista ulkoilupaikoista. Aina silloin tällöin on kiva lähteä haukkaamaan happea, ja jotta se onnistuisi Ateenassa, on kivuttava jonkin verran pakokaasupilveä ylemmäs.



Miljoonaan kertaan aikaisemmissa blogeissani näkynyt Lykabettus-kukkula on meidän vapaapäivien vakilenkkipaikka. 



Aivan kukkulan huipulla on pieni kirkko ja ainakin tällä kertaa myös paljon turisteja. Yhtenä kevätiltana kävimme näyttämässä kukkulaa Suomesta tulleille kavereille ja kirkossa sattui olemaan vihkiminen juuri tuohon aikaan. Tunnelma oli ihana illan hämärtyessä ja kaupungin valojen ulottuessa silmänkantamattomiin.  

 

Alla meidän jokapäiväinen lenkkimaasto.  Tuolta saa  luontoa etsiä suurennuslasin kanssa.



Waltsu on aina aivan innoissaan kun päästään tuonne. Metsikössä käy paljon muutakin koiraväkeä, joten ihmeteltävää riittää. 


Kappas vain, harvinainen luontoilmiö: Puu!

 

Kaverikuva :D


Waltsulle on kasvatettu talviturkki, mutta Välimeren heppu palelee silti kylminä päivinä.



Ai niin, täällä on tapana tehdä uutena vuotena Vasilopita, eli kuivakakun tyyppinen kakku, jonka sisään on piilotettu kolikko. Idea on sama kuin riisipuuron ja mantelin kanssa. Tänä vuonna söimme kyllä riisipuuron jouluaattona, mutta unohdettiin koko manteli! Viime vuonna sain kaksi mantelia kahdesta eri puurosta ja Vasilopidan kolikon. Elo Hannu Hanhena jatkukoon siis tänäkin vuonna, kolikko osui jälleen minun palaani. :)

Ένα πράγμα που μου λείπει αρκετά από την Φινλανδία είναι η φύση. Στην Αθήνα πρέπει να κάνεις ολόκληρο ταξίδι για να βρεις πράσινο, τουλάχιστον αν μένεις στο κέντρο όπως εμείς. Όταν θέλουμε να πάμε βόλτα με τον Valtsu κάπου που να έχει φρέσκο αέρα, πάμε συνήθως στον Λυκαβηττό. Η θέα από ΄κει πάνω είναι κάθε φορά θαυμάσια.

Α, ναι! Βρήκα το φλουρί φέτος! Aς είναι τυχερή η χρονιά! :)